Pihlajamaan palsta
+
Mikä ja kuka on Pihlajamaan palstan kirjoittaja.
Ari Pihlajamaa on entinen urheilija, jonka tämän päivän kestävyysurheilulajina on hengittäminen, josta selvitäkseen hän tarvitsee lisähappea.
Ari sairastaa parantumatonta keuhkosairautta.
Vakava elämäntilanne ei ole kuitenkaan sammuttanut Arin huumoria; ” Minulta on joskus kysytty, mistä olet kotoisin?” Olen vastannut; ”Vetelistä, mutta se ei ole minun vikani”.
Vuonna -51 Ari syntyi perheeseen, jossa sodat käynyt isä kulki muurarina rakennuksilla, ja äiti hoiti yhden lehmän ja yhden hehtaarin tilaa, sekä seitsemää lasta, joista Ari oli keskimmäinen. Isä oli innokas urheilumies. Kipinä syttyi liikkuvaa sorttia olevaan Ariinkin, pisteestä a siirryttiin pisteeseen b juosten tai hiihtäen. Menestystä alkoi tulla maakuntatasoa myöten.
Urheilun liekki paloi aina 27 vuotiaaksi asti.
Hengellinen tausta on normaali luterilainen; sen verran oltiin jumalisia, että kirkon kirjoissa pysyttiin, mutta kotona ei Jumalasta puhuttu. Ari muistaa kuitenkin kaipauksen, jota koki, päivällä se peittyi vilkkaan pojan koheltamiseen, mutta illalla kun piti rauhoittua nukkumaan, tuli pelko ja tyhjyyden tunne.
Erään kerran seurakunnan nuorten lentopalloillan jälkeen nuori nainen luki raamattua hartaushetkessä.
”Sen sanan edessä jouduin läpivalaisuun”, sanoo Ari. ”Minulla ei ole rikosrekisteriä, eikä muitakaan suuria paheita, mutta sanan edessä koin olevani suuri syntinen”. Rippikoululta Ari odotti paljon, mutta ei saanut mitään.
Uskonasiat jäivät taka-alalle, urheilu ja tanssit, sekä muut nuorten menot täyttivät elämän. Armeijasta päästyään Ari kohtasi Tarjan, tulevan vaimonsa. Lyhyen seurustelun jälkeen he menivät naimisiin.
Heillä oli kaksi lasta, kun Ari rupesi rakentamaan omaa taloa.
Unelma oli täyttymässä, vaimo, lapset ja omakotitalo, mutta…
”Olin tehnyt pitkään kirvesmiehenä urakkatöitä, urheillut ja tasapainoillut siinä sivussa perheen kanssa. Talon rakentaminen oli se höyhen, joka katkaisi kamelin selän”, sanoo Ari.
Ari koki totaalisen loppuunpalamisen.
”Loppuunpalaminen on kuin häkä, hajuton ja mauton, hiljaa hiipien se vie voimat”, hän sanoo.
Loppuunpalamisen myötä perheen isä tipahti täydelliseen pimeyteen, syvä masennuksen vaippa ahdisti; elämä, työ, urheilu, ystävät eivät antaneet mitään.
- Kuoleminenko on elämän ainoa tarkoitus? hän kyseli.
Joku ystävä näki heidän hätänsä, kehotti heitä menemään Baptistiseurakuntaan. Kirkollisuuden kahleet eivät niissä syvyyksissä painaneet mitään.
Tarjan kanssa yhdessä menivät baptistipapin puheille, etsintä oli alkanut.
Uuden vuoden yönä vuonna -79 pariskunnan palatessa kapakasta Ari sanoi Tarjalle; ”Nyt tulee muutos elämään, minä en tuota elämää enää kaipaa”.
Samat oli tunnot Tarjallakin.
Ei kauan niiden päivien jälkeen Tarja arkisten askareitten parissa tuskaisena huusi Jeesusta auttamaan.Tiskipöydän ääressä hän koki uudestisyntymisen ihmeen. Seuraavalla viikolla pariskunta meni Baptistiseurakunnan kokoukseen, jossa Ari luovutti elämänsä Jeesuksen käsiin. Tarja oli ennen laulanut kapakoissa ja tanssipaikoilla, mutta oli jo ennen uskoontuloa tuntenut turhaksi humalaisten viihdyttämisen ja lopettanut laulamisen niillä areenoilla.
Uskoontulonsa jälkeen Tarja on pyhittänyt äänensä laulamaan taivaslauluja.
​
Nyt Arin työt ja urheilut ovat loppuneet, mutta hän on tarttunut kynään. Vuosien varrella, varsinkin nyt kun liikut ovat vähentyneet, on kynä liikkunut.
Tällä palstalla tulemme lukemaan korkeilla kukkuloilla ja ahdingon laaksoissa avautuneita kirjoituksia.
I
Sillä minun kansani on tehnyt kaksinkertaisen synnin: minut, elävän veden lähteen, he ovat hyljänneet, ja ovat hakanneet itselleen vesisäiliöitä, särkyviä säiliöitä, jotka eivät vettä pidä.
Jer. 2:13
Israelin kansa oli hylännyt Herran, elävän veden lähteen, ja hakannut itselleen särkyviä säiliöitä. Tämän päivän ihmiset toimivat samoin, mutta nuo säiliöt vuotavat. Pave Maijanen lauloi aikoinaan osuvasti ihmisen sisällä olevasta ikävästä: ”Onko sulla joskus ikävä ollut jotain jota ei ehkä olekaan? Onko sulla koskaan ikävä tullut, vaikket tiedä mitä edes kaipaatkaan?”
Ihminen, joka kulkee omaa tietään tuntematta Jumalaa, kaipaa aina jotakin. Tapio Nousiainen kuvaa tätä kaipausta teoksessa Leipää ja suolaa (1974), että jokin kaihertaa heidän rinnassaan lakkaamatta. Loputtomiin voisi luetella asioita, joita ihminen tekee voidakseen kokea sielussaan täyttymyksen ja todeta: ”Tämä oli se, mitä minä etsin.” Mutta kohta hän joutuu asettamaan uuden tavoitteen, kun tunne edellisestä on haihtunut jonnekin.
Johanneksen evankeliumin neljännessä luvussa on kertomus siitä, kuinka Jeesus tuli Sykar-nimisen kaupungin lähellä sijaitsevalle kaivolle. Hän oli pitkästä matkasta ja helteestä väsynyt ja janoinen. Samaan aikaan kaivolle tuli eräs Samarian nainen ammentamaan vettä. Jeesus pyysi naiselta juotavaa ja he alkoivat keskustella.
Jeesus sanoi hänelle: "Anna minulle juoda". Sillä hänen opetuslapsensa olivat lähteneet kaupunkiin ruokaa ostamaan. Niin Samarian nainen sanoi hänelle: "Kuinka sinä, joka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?" Sillä juutalaiset eivät seurustele samarialaisten kanssa. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos sinä tietäisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: 'Anna minulle juoda', niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä." Nainen sanoi hänelle: "Herra, eipä sinulla ole ammennusastiaa, ja kaivo on syvä; mistä sinulla sitten on se elävä vesi? Et kai sinä ole suurempi kuin meidän isämme Jaakob, joka antoi meille tämän kaivon ja joi siitä, hän itse sekä hänen poikansa ja karjansa?" Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään". Nainen sanoi hänelle: "Herra, anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano eikä minun tarvitsisi käydä täällä ammentamassa. Jeesus sanoi hänelle: "Mene, kutsu miehesi ja tule tänne". Nainen vastasi ja sanoi: "Ei minulla ole miestä". Jeesus sanoi hänelle: "Oikein sinä sanoit: 'Ei minulla ole miestä', sillä viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi; siinä sanoit totuuden." Nainen sanoi hänelle: "Herra, minä näen, että sinä olet profeetta.” Joh. 4: 7–19
Tämä kohtaaminen Jeesuksen kanssa muutti samarialaisen naisen elämän. Hän meni innoissaan kertomaan ihmisille profeetasta, joka oli kertonut kaiken hänen elämästään. Hänen oli edelleen käytävä kaivolla ammentamassa vettä, mutta hän oli saanut vastauksen sisäiseen janoonsa.
Ikävä ja jano
Tämä kirja käsittelee hengellisen janon kautta syntynyttä herätystä.
Kirjaa saatavissa Juureva kirjakaupassamme.