Jean Sibelius Osa 5.

Kaksikymmentäluvun alussa Eurooppa on toipumassa maailman sodasta ja elää vahvojen kulttuurivirtausten ja uudelleenarviointien aikaa. Sibeliuksen kansainvälinen arvostus nousee erityisesti anglosaksisissa maissa. Hän tekee menestyksekkään konserttimatkan Isoon-Britanniaan, harkitsee amerikkalaisen Eastman Schoolin esittämää kutsua opetustehtäviin, mutta hylkää sen. Kuudes ja seitsemäs sinfonia hahmottuvat, Sibelius on intensiivisen luomisvaiheen alussa-viimeisessä, kuten oli osoittautuva.
Vuosina 1923-26 valmistui neljä suurisuuntaista teosta, kuudes ja seitsemäs sinfonia, Myrsky ja Tapiola. Huolimatta monenlaisista keskittymistä vaikeuttavista tekijöistä Sibelius tunsi olevansa luomisvoimansa huipulla ja uskoi jatkavansa säveltämistä vielä pitkään. Kahdeksannen sinfonian sävellystyö osoittautui kuitenkin vuosikausien tuleksettomaksi kamppailuksi, painajaiseksi, joka vei mestarin voimantunnosta Ainolan hiljaisuuteen.
Miksi? Sibeliuksen viimeisiä työskentelyvaiheita kartottaessaan Erik Tawaststjerna on joutunut uudenlaisten ongelmien eteen. Säveltäjä päiväkirjamerkinnät niukkenevat, Tapiolan jälkeen ei valmistu teoksia joita voisi käyttää kiintopisteinä. Mestarin luovan elämän finaali on arvoituksellinen. Elämän kerrallisen kudelman harvatessa tihenee se elämä jota teokset elävät. Yhä uudet merkittävät kapellimestarit ottavat Sibeliusta ohjelmistoonsa, kahdeksatta sinfonia odotetaan kiihkeästi monella taholla. Yhtä kiinteästi on meillä odotettu Tawaststjernan Sibelius biografian viidettä osaa, eikä turhaan. Se on arvollinen päätäntöjen, jonka merkitys on alusta pitäen tajuttu. Paitsi että se on syventänyt, täsmentänyt ja osin myös mullistanut tietämystämme suuresta säveltäjästä, se on moniulotteinen haastava loisteliaasti kirjoitettu epookkikuvaus.
Erik Tawaststjernan Jean Sibelius 1-5 on yksi modernin musiikkikirjallisuuden harvoista suurista säveltäjä muotokuvista