Jean Sibelius Osa 2.

Jean Sibelius
Osa 2.
Jean Sibeliuksen elämässä kymmenvuotiskausi 1893-1903 alkoi epäonnistumisella: oopperasuunnittelma raukesi, ”Katastrofi” kääntyi verkkaan mutta varmasti voitoksi, niin kuin moni muukin hänen sisäinen ja ulkoinen vastoinkäymisensä. Kauden päättyessä oli maailmanmaine alullaan ja Richard Straus kirjoittanut yksityiseen päiväkirjaansa: ”Sibelius on ainoa pohjoismainen säveltäjä jossa on syvyyttä.”
Nämä vaiheet liittyvät saksan musiikkielämään tavalla, jota Erik Tawaststjerna selvittelee aikaisempia käsityksiä jopa mullistaen. Niinpä Sibeliuksen kirjeenvaihdosta ilmenee, että luopuminen Oopperasta oli samalla välienselvittely Wagnerin-perinteen kanssa, paljon laajakantoisen kuin tähän asti on tiedetty.
Vuosisadan vaihteessa ilmestyi Sibeliuksen elämään yksi musiikkihistorian merkillisien mesenaattihahmoja, Axel Carpelan, josta Tawaststjerna
hahmottelee vaikuttavan luonnekuvan. Säveltäjän kirjeistä Carpelanille avautuu olen naisia näkymiä italian matkan murrokseen, toisen Symphonien alkusyntyyn ja etenkin vaikeaan ja vaiheikkaaseen luomisen prosessiin, jonka tuloksena oli viulukonsertto 1902-05.
Lemminkäislegendat sekä ensimmäinen ja toinen sinfonia, joista Sibeliuksen musiikin kansainvälistyminen alkaa, saivat ensimmäiset todelliset ymmärtäjänsä-Busonin, Lessmannin, Richard Straussin ja Felix Weingartnerin - Saksasta. Sieltä ne lähtivät voittokululleen anglosaksiseen maailmaan